Wilman tärkeä muutostyö tänään 20.4. Klo 16 – 22!

Palveluntuottajan viesti:

Wilmassa on ollut häiriöitä, joiden vuoksi ohjelma on kaatunut tai hidastellut. Häiriö johtuu Wilmaan kohdistuvasta palvelunestohyökkäyksistä, jotka ruuhkauttavat verkkoliikennettä. Kyseessä ei ole tietomurto tai tietoturvaan liittyvä ongelma. Ongelma pyritään ratkaisemaan mahdollisimman pian.

Viime viikolla alkaneet laajamittaiset palvelunestohyökkäykset useita eri julkisia palveluita kohtaan ovat aiheuttaneet myös Wilman ja Primuksen käytön osalta merkittäviä häiriöitä. Olemme parantaneet suojauksia jatkuvasti viime viikosta alkaen ja olemme saaneet näin madallettua merkittävästi häiriöiden vaikuttavuutta.

On kuitenkin oletettavaa, että hyökkäykset tulevat jatkumaan myös tällä viikolla ja varaudumme niiden voimistumiseen entisestään. Onkin siis todennäköistä, että nyt jo käytössä olevista suojauksista huolimatta häiriöitä tulisi esiintymään.

Huomioiden tilanteen poikkeuksellisuuden ja vakavuuden olemme jatkaneet uudenlaisten ja entistä laajempien suojausten valmistelemista koko viikonlopun ajan yhteistyössä palveluntarjoajiemme kanssa.

Tällä hetkellä käytössämme olevien tietojen perusteella tulemme ottamaan käyttöön näitä suojauksia tänään kello 16 – 22 suurella osalla asiakkuuksistamme. Muutokset koskevat myös teidän ympäristöänne. 

Pahoittelemme häiriöistä aiheutuvaa haittaa!
Jaa kavereillesi!